motherMOOD letters: 1. kirje äidiltä äidille

“Tätä sylivajetta olemme varmasti kumpikin, sekä minä että tyttäreni, paikanneet ja täyttäneet näihin päiviin asti.”

Jokainen kuvaushetki jää mieleeni ja pystyn helposti palauttamaan itseni kuvauksen tunnelmaan. Näissä kuvauksissa upea lisä oli se, että aurinko loi kuviin yllättäen kauniin ilta-aurinkomaisen sävyn heijastuessaan lumisesta maasta kotistudion ulkopuolella olevaan paaluun, josta valo sitten kimposi äidin ja lapsen kasvoille. Nämä kuvaukset sisälsivät myös paljon iholla oloa imetyksen merkeissä, ja imetys- ja syöttöhetkien kuvaaminen onkin ihan lempihommaani. Silloin tilaan laskeutuu omanlainen rauha ja sen aivan aistii, miten vauva tai lapsi elää silloin niin hetkessä. Muu maailma katoaa ympäriltä; on vain syli, ja se riittää.

Lue alta Tanja-Tuulian kaunis kuvaus. Olette äidit upeita ja rohkeita, ihailen teitä!

Äitiys on muuttanut perustavanlaatuisesti tapaani katsoa maailmaa, muita ihmisiä ja yhteiskuntaa. Muistan heti vastasyntyneen syliini saatuani ajatelleeni, että tässä on kaikki - millään muulla ei ole mitään väliä, kunhan tämän pienen vain suojelen. Monesti sylitellessäni tytärtäni mietin, miten koko maailma voikaan mahtua syliin. Alle vuorokauden ikäisenä vauvani joutui vastasyntyneiden teho-osastolle infektion vuoksi ja erossaolo oli niin raastavaa ja raskasta, että sitä oli vaikea tuoreina vanhempina käsitellä.

En koskaan tule unohtamaan, miten tyhjä syli on, kun vastasyntynyt vauva viedään varoittamatta pois. Sydämemme särkyi, kun pientä vauvaamme ei saanut ottaa syliin. Emmehän me olisi mitään muuta tehneetkään kuin sylitelleet häntä jos olisimme vain saaneet. Itkin joka kerta, kun jouduin jättämään vauvani teho-osastolle. Vaikka erossaoloaika oli lopulta lyhyt ja pian jo pääsimme samaan huoneeseen, on kokemus jättänyt jäljen meihin molempiin. Tätä sylivajetta olemme varmasti kumpikin, sekä minä että tyttäreni, paikanneet ja täyttäneet näihin päiviin asti.

Luin juuri esikoiseni vauvakirjaa ja pysähdyin niihin ajatuksiin, joita olin kirjoittanut hänen odotusaikanaan. Olin kirjoittanut vielä syntymättömälle tyttärelleni, että toivoisin hänen muistavan aina kuinka arvokas hän on. Olin kirjoittanut myös, kuinka toivoisimme hänen näkevän itsensä kuten me hänet näemme ja rakastavan itseään kuten me häntä rakastamme. Vaikka emme olleet vielä tavanneet, ajattelin, että kaikki paras hänessä on jo olemassa. En toivo mitään muuta enempää kuin sitä, että lapseni pystyisi näkemään itsensä edes hitusen niiden samojen linssien läpi, joiden kautta minä hänet näen. Ne linssit ovat lempeät, armolliset, herkät ja ymmärtäväiset. 

“Vaikka emme olleet vielä tavanneet, ajattelin, että kaikki paras hänessä on jo olemassa.”

Taaperoarki on täynnä elämää ja siihen mahtuu myös paljon hetkiä, jolloin en tunnu riittävän millään lapselleni, muulle perheelleni, lähimmille ihmisilleni, työlleni saatika itselleni. Kun palaan kuviin meistä kahdesta ja nyt myös vatsassani kasvavasta kohtuvauvasta, kaikki arjen kiire, turha murehtiminen, metatyö, stressi ja yliajattelu unohtuu ja on helppo palata niihin tunteisiin, joita koin saadessani ensimmäistä kertaa tyttäreni syliin. Mitä minä murehdin, kun näissä kuvien ohikiitävissä hetkissä ja sylissäni on jo kaikki? Samalla yritän katsoa myös omaa äitiyttäni niiden samojen lempeiden ja armollisten linssien läpi, joiden kautta katson omaa lastani.

Jos minä katson lastani tuolla lempeydellä ja rakkaudella, millä tavalla hän mahtaa katsoa minua?

Terkuin,

Tanja-Tuulia

Tanja-Tuulian TOP 3 Parasta arjessa:

• Liikunta lapsen kanssa tai ilman (mikä onni on saada käydä salilla, jonne lapset ovat enemmän kuin tervetulleita!)

• Imetyshetket (taaperoimetys on kaikessa rasittavuudessaan silti päivän ihanimpia hetkiä)

• Oma hiljainen aika ja hetket tekemättä yhtään mitään